Voi mikä synti ja häpeä, että en ole päivittänyt tätä blogia taas aikapäiviin, mutta antakaa anteeksi, sillä lähipiirissä on ollut vakava sairastuminen, mikä on syönyt itse kunkin voimia enemmän kuin tarpeeksi.

Olen saanut käsityörintamalla kuitenkin paljon aikaan, mutta ihan kaikkea en esittelekään vielä, sillä osa on menossa JYV-ystävälleni joulun alla. Joulu tulee joka vuosi liian äkkiä ja tänä vuonna vielä nopeammin sen sairastumisen takia. Olen aiemmin tehnyt joulukortit jo marraskuussa, nyt en ole ehtinyt enkä jaksanut tehdä kortin korttia, enkä edes ostaa niitä vielä. Tänään pitäisi lähteä korttiostoksille, mutta voi että sekin hävettää - en ole 10 vuoteen lähettänyt ostettua postikorttia! 9 vuotena olen tehnyt kortit itse ja viime vuonna teetin omat kortit ottamastani valokuvasta, koska satuin saamaan aivan maailman ihanimman korttikuvan yhdestä holstein-friisiläistä lehmää muistuttavasta karitsastani. Ajattelin nyt jotakin valokuvakorttia vielä viikko sitten, mutta eihän niitä postikorttimaisemia ole. Vettä sataa tänäänkin kaatamalla. Muutama viikko sitten kukki joku rypsin näköinen navetan edessä...

Mutta ei jatketa valitusvirsilinjalla, vaan mennään itse otsikon asiaan eli myyjäisiin! Olin ystäväni kanssa myyjäisissä sunnuntaina. Meillä oli pöytä koreana huovutetuista töistä ja lisäksi oli tarjolla huovutusvillaa niiille, jotka eivät valmista työtä halunneet ostaa. Kauppa kävi kohtuullisesti, vaikka meillä oli ehkä hiukan liian nuorekasta tavaraa myyjäisten asiakaskunnan iän huomioon ottaen. Valtaosa ostajista oli liikkeellä nähdäkseni rollaattorilla, ja heitä kiinnosti arvat ja kuivakakut huovutustöitä enemmän. Joka tapauksessa voiton puolelle jäätiin, vaikka pieniä hankintojakin tuli tehtyä. Itselleni ostin aivan ihanan kännykkäpussin, jossa on lehmän kuva. Tämä kännykkäpussi on kaulaan ripustettava, ja sinne mahtuu kännykän lisäksi vaikka 5 euron seteli tai pankkikortti ja huulirasvapuikko.

Omina myyntiartikkeleina minulla oli huovutettuja joulukuusenpalloja ja huopapiparipossuja. Lisäksi oli sitä huovutusvillaa. Tässä kuvassa näkyy joitakin. Villat pakkasin voimapaperikääreisiin kuvan ottamisen jälkeen, tässä ovat vielä karstalevyinä.

294977.jpg