Sain jo viime viikolla valmiiksi itselleni mieluisat kämmekkäät. Lankana oli Novitan 7 Veljestä Moniraita vihreän eri sävyissä, puikot neloset. Työ valmistui joutuisasti, tosin tein ensin yhden mallikappaleen, josta tuli aivan liian iso. Tein sen naisten lapasten ohjetta soveltamalla, mutta siitä tuli aivan liian iso. Minusta kämmekäs saa istua kädessä napakasti, joten kudoin sen lopulta 32 silmukalla, jotka jaoin kolmelle puikolla. Kyllä, pysyy mielenkiinto paremmin yllä, kun silmukoita ei ole puikolla tasalukua. Minä pitkästyn muuten niin helposti...

236897.jpg

Sain raidat osumaan molemmissa kämmekkäissä samalla tavalla, vaikka en edes lukenut ohjetta. Voisi sanoa, että kävi "peikkomainen flaksi". Kuvassa vain toinen, ei nämä näytä ilman kättä oikein millään ja kahta kättä on sula mahdottomuus saada samaan kuvaan, kun yhdestäkin kädestä oli jo aika vaikeaa ottaa kuva. Minun digikamerani kun on vuosimallia sarvikypärä, se on iso ja painava.

Näin jälkiviisaana voisin sanoa, että varsi olisi voinut olla pitempikin. Tein melko lyhyen, kun ajattelin, että se jää kuitenkin puseron hihan alle. Mutta olisi se silti voinut olla hiukan pitempi, tuntuisi lämpimämmältä ja pysyisi paremmin hihan alla.

Lankaa näihin ei mene juuri mitään, sain kerästä kolme kämmekästä ja vielä on jäljellä lankaa kapeaan kaulaliinaan. Näin jossain muotikuvissa sellaisia, vain 10 cm leveitä kaulaliinoja, mitkä on tarkoitettu sisäkäyttöön tuomaan ehkä hiukan lämpöä ja ilmettä pukeutumiseen. Aion tehdä lopusta vielä sellaisen itselleni, mutta nyt on työn alla "maastoverkoksi" nimeämäni salomoninsolmuhuivi vihreästä Novitan Nalle Colorista ja samasta langasta paksumpi kaulaliina. Molemmat menossa joululahjoiksi, aion tehdä samaan pakettiin samasta langasta myös molemmille kämmekkäät tämän mallin mukaan.

Olen aivan rakastunut nähin kahteen lankaan vihreänä, Nalle Coloriin ja 7 Veljestä Moniraitaan. Lisäksi olen myös koukussa Novitan Teddyyn, mutta Teddystä ei ole mun mielestäni kivoja värejä ainakaan meidän kaupoissamme. Poltettua oranssia olen ostanut ja virkannut joululahjaksi oranssista tykkäävälle.